Pienvarastoalan tapahtuma Budapestissä syyskuussa 2012

Pienvarastointialalla on aivan oma messutapahtumansa Euroopassa, joka pidettiin tänä vuonna Budapestissä, Unkarissa. Messuilla esittäytyivät erilaiset pienvarastojen valmistajat, ohjelmistotoimittajat sekä lisätarvikemyyjät. Tapahtuman pääohjelmassa olivat erinomaiset luennot ja mahdollisuus verkostoitua muiden maiden pienvarastoyrittäjien kanssa. Messut järjestää FEDESSA (Fedaration of European Self Storage Associations) yhdessä SSA:n (Self Storage Association UK) kanssa.

Luennoitsijoina tapahtumassa olivat tällä kertaa muun muassa Dean Jernigan, amerikkalaisen CubeSmartin toimitusjohtaja. CubeSmartilla on noin 600 pienvarastokohdetta Yhdysvalloissa, jossa pienvarastoinnilla on pitkät perinteet jo 1960 -luvulta lähtien. Pienvarastointi on erittäin suosittua myös yritysten myyntituotteiden ja arkistojen varastoinnissa ja näitä palveluja on kehitetty entisestään. Erityisesti pienyrittäjät voivat käyttää pienvarastotiloja myös tilausten pakkaamiseen ja muuhun tavaraoiden käsittelyyn, jolloin tilakustannukset pysyvät hyvin hallinnassa, koska tilaa voi tarvittaessa ottaa käyttöön enemmän ja vastaavasti vähentää sesongin ulkopuolella.

Pienvarastoyrittäjiä motivoitiin rohkeisiin siirtoihin yritystoimintaa kehittäessään Jim Lawlessin mukaansa tempaavalla esityksellä aiheesta “Ten Rules of Taming Tigers”, jossa hän kertoi siitä, miten hänestä tuli kilpalaukkaratsastaja vuodessa, ilman mitään aikaisempaa kokemusta hevosista ja minkälaisia haasteita hän matkallaan kohtasi. Jim Lawless harrastaa lisäksi hurjaa vapaasukellusta. Hän näytti lopuksi videopätkän, jonka aikana yleisö yritti olla hengittämättä sukelluksen ajan – onnistumatta.

Messupäivien ohjelmassa oli useita luentoja erilaisista pienvarastointiin liittyvistä aiheista kuten, nettisivuista, tulevaisuuden kuluttajista ja maailman talouden tilasta ja sen vaikutuksista alaan.

Monissa asioissa pienvarastointialalla ollaan hyvin edistyksellisiä, mutta Suomen Cityvarasto pitää edelleen hallussaan innovaatiokehityksen kärkeä järjestelmällä, jolla varaston ovi avautuu asiakkaille matkapuhelimella.

Tuulahdus matkan annista on nähtävissä Cityvaraston Pohjois-Pasilan (Metsälä) pienvarastolla, jossa on avattu pakkaustarvike ja pienvarastomyymälä.

Tervetuloa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s